maanantai 26. toukokuuta 2014

Hyvää meininkiä Pakilan työkeskuksessa!

Tällä kertaa lähdettiin etsimään opinnollistamista verhoilijan ja sisustajan perustutkinnoista. Mukanani oli verhoilijoiden ja sisustajien opettaja Pia Törnwall. Myöskin pintakäsittelyn opettaja Tuula Mikkola oli mukana, mutta kaupunki oli jo päättänyt, että pintakäsittelyn tutkinnosta ei opinnollisteta. Oli kuitenkin hyvä, että saimme Tuulan osaamisen käyttöömme. Opinnollistamisesta käytiin pitkä ja polveileva keskustelu. Itse edustan näkemystä, että kaikki opinnollistetaan, myös ne tutkinnon osat, jotka saattavat jäädä hieman vajaiksikin. Asiakas, joka saa osaamistodistuksen, hyötyy siitä, että osaaminen tehdään näkyväksi. Puuttuvan osion voi sitten täydentää myöhemmin. Usein nämä ovat järjestelykysymyksiä, jos tahtotila on sopiva.

Paljasjalkaisena stadilaisena olen ylpeä siitä, että Helsingissä on näin hienoja paikkoja kuin Pakilan työkeskus. Oppainamme toimivat työnjohtajat Keijo Konttinen puupajalta, Marko Kasto maalaamosta ja Pertti Nyyssönen verhoomosta. Toiminta on todella laajaa, monipuolista ja laadukasta. Talouden kiristyessä ja asiakkaiden tuentarpeen lisääntyessä tuotannolliset paineet lisääntyvät koko ajan. Tuotantomäärät ovat tosi isoja. En nyt laita mitään lukuja tähän, ettei tule virhettä. Mutta useiden tuotteiden osalta puhuttiin useista tuhansista kappaleista vuosittain. Valmistuksessa on mm. Pakila-tuoleja, ruumisarkkuja sekä kunnostuksessa koulujen kalusteita mm. pulpetin kansia sekä kalusteita muista kaupungin toimipisteistä. Erityisesti minua mielytti kierrätysajatus, kaikki Pakilaan tulevat käytetyt tuotteet joko kunnostetaan tai puretaan osiksi ja osat kierrätetään. Opetussunnitelmassakin on kestäväkehitys sisällä tutkinnon osissa eli siltäkin osin ollaan oikealla tiellä opinnollistamisessa. Pakilassa näkyi hyvä meininki ja aito ammattiylpeys omasta työstä. Myöskin opinnollistamiseen oli jo perehdytty etukäteen.



Opinnollistamisesta sovimme seuraavaa (pahoittelen epätarkkuuksia, keskustelu oli todella värikästä ja polveilevaa) :


Verhoilijan perustutkinto:

Pakollisista tutkinnon osista opinnollistamiseen soveltuisivat:
- ompelu
- pehmustaminen
- verhoilu

Valinnaisista tutkinnon osista:
 - huonekaluverhoilu 5 ov

Sisustajan perustutkinto:

Pakollisista tutkinnon osista opinnollistamiseen soveltuisivat:
- maalaus- ja päällystystyöt 20 ov
- sisustusverhoilu 15 ov (?)

Valinnaisista tutkinnon osista:
- kalusterakentaminen 15 ov
- huonekalujen kunnostaminen 5 ov

Sovimme, että Pia tekee pohjat työnjohtajille. Mika tekee työympäristöanalyysit, jotka työnjohtajat täydentävät ja tsekkaavat. Työmypäristöanalyysit käydään vielä syksyllä Pian kanssa läpi. Arviointikoulutus työnjohtajille järjestetään syksyllä.

http://www.pakilantyökeskus.fi

Verhoomon työnjohtaja Pertti Nyyssönen, maalaamon työnjohtaja Marko Kasto ja lehtori Pia Törnwall

Verhoomon tiloja

Marko esittelee kuuluisia Pakila-tuoleja eri väreissä

Todella sievä kunnostettu lipasto lähdössä helsinkiläiseen päiväkotiin (edessä Pakila-tuoleja ennen pintakäsittelyä)

Arkkujen valmistusta

Keijo Konttinen esittelee Pakila-tuolin valmistusvaiheita

Keijo esittelee uusinta tekniikkaa Pakilassa

Löytyipä myymälän puolelta vanhaankin tekniikkaa eli vanha kellokorttikone.

torstai 8. toukokuuta 2014

Kustaankartanossa jälleen

Palasimme Kustaankartanon palvelukeskukseen 8.5.2014 ja mukani oli tällä kertaa pintakäsittelyalan hyvin tunteva lehtori Tuula Mikkola. Työnjohtaja Harri Hotti oli meitä vastassa ja tällä kertaa perehdyimme RAKENNUSTEN PINTAKÄSITTELYJEN OSAAMISALAAN. Perehdyimme opetussuunnitelmaan ja tutustuimme saimme kierroksen työtiloissa.

Tutkinnonosa, joka toteutuu Kustaankartanossa hyvin, on rakennusten korjausmaalaus 30 ov. Tutkinnonosaan sisältyvät tulityökortti, työturvallisuuskortti ja EA1-koulutus. Näitä molempia Helsingin kaupunki järjestää, samoin Keskuspuiston ammattiopisto. Teimme kierroksen työpisteillä. Kustaankartanon työt ovat erittäin monipuolisia. Maalareilla oli työnalla uuden kirjaston maalaaminen ja kunnostaminen. Lisäksi kiinteistön tiloja maalataan jatkuvasti. Puupuolella maalataan ja korjataan kalusteita.