tiistai 28. tammikuuta 2014

Pakilan työkeskus

Terve!

Tänään (28.1.2014) alkoi opinnollistaminen käynnistyä Pakilan työkeskuksessa. Viime viikolla kävin siellä jo opinnollistamiskoulutuksen etätehtävän puitteissa ja kävimme läpi työtehtäviä kokin perustutkinnon näkökulmasta.

Mukanani oli tänään Keskuspuiston ammattiopiston lehtori Mervi Rantanen, jolle Pakila oli tuttu paikka aikaisempien vuosien työssäoppimisista. Kävimme läpi työtehtäviä Pakilan työnjohtajan Sirpa Vänskän ja projektisuunnittelija Mika Veijalaisen kanssa. Kotityö ja puhdistuspalvelujen perustutkintoon löytyi todella paljon opinnollistettavaa. Hotelli-, ravintola- ja catering-alan jollain tutkinnonosalla täydennettynä voisi jopa kokonaisen tutkinnon ammattaineet (90 ov) saada kasaan. Mervi Rantanen hoitaa myös hygieniapassikoulutuksia, joten Uralle-projektin asiakas voisi suorittaa myös hygieniapassitestin Keskuspuistossa.

Oheisessa listassa on joitain tutkinnonosia, joita Pakilan työkeskuksessa voisi tehdä. Joitain pieniä räätälöinteja voi joutua joissakin tutkinnonosissa tekemään. Lisäksi on muitakin, mutta katsastimme vasta nämä kaksi alaa.

Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto

Ateria- ja kahvituspalvelut 15 ov
Ylläpitosiivous 15 ov
Perussiivous 20 ov
Toimitilapalvelut 10 ov
(Piha-alueen ja huonekasvien hoito 10 ov )
Vaatteiden ja tekstiilien huolto 10 ov


Merkonomeilta: asiakaspalvelu- ja myynti

Kokit:
Majoitus- ja ravitsemispalveluissa toimiminen 20 ov
Kahvilapalvelut 10 ov
Lounasruokien valmistus 20 ov (joiltakin osin täydennettävä)

Opinnollistamisen aikataulu on projektissa tiukka, koska toiminta aikaa on enää tämä vuosi. Osaamistodistuksen muokkaamiseen ja muuhun tekniseen on lupautunut äidinkielen lehtori melkein-kaima Marju Tiussa. Myöskin muita ihania kollegoita saan avuksi urakkaan sekä tietysti ihmisiä työpajoilta ja Iirisprosta. Kiitos jo etukäteen! :-)

Terkuin Marjut

Ei kommentteja: