keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Kontulan palvelukeskus

Kontulan monipuolisessa palvelukeskuksessa pääsimme hyvin opinnollistamisen alkuun, koska ohjaajat Elina Sahlbom ja Pauliina Mattila olivat osallistuneet jo Uralle-hankkeen opinnollistamiskoulutukseen ja he olivat tehneet hyvää pohjatyötä työpaikalla. Palvelukeskuksesta löytyi mm. työanalyysi ja hygieniaohjeistus. Heidän työntekijöillään on kaikilla hygieniapassi suoritettuna. Keskuspuistosta mukanani oli lehtori Mervi Rantanen sekä Helsingin kaupungilta projektisuunnittelija Mika Veijalainen.

Kuntouttavassa työtoiminnassa olevien henkilöiden työtehtävistä löytyi opinnollistettavaa kodinhuoltajan perustutkinnosta mm. seuraavat:

- Ateria- ja kahvituspalvelut 15 ov ( toteutuu osittain, aterianvalmistus puuttuu, mutta selvitimme, että Palmian keittiössä voi tehdä puuttuvan jakson, huom. vaatii salmonella-todistuksen työntekijältä)

- Asiakkaan kohtaaminen ja avustaminen hoivatyössä 10 ov (paikallisesti tarjottavat tutkinnon osat, Keskuspuiston ammattiopisto, tämä toteutuu hyvin)

- Sosiaali- ja terveydenhuollon laitosten puhdistuspalvelut 10 ov (toteutuu pääosin, apu- ja hoitovälineiden huoltaminen ja vuodehuoltotehtävät jäävät puuttumaan, yhteistyö Palmian kanssa voisi mahdollistaa puuttuvien osien suorittamisen)

(- Ylläpitosiivous: Palmia hoitaa siivouksen, mutta voisiko tämän suorittaa Palmian kanssa?)

Kontulan palvelukeskuksen tilat ovat uudet ja viihtyisät. Hieman pääsin kurkkimaan keittiöönkin heiluriovien ikkunasta ja totesin, että laitteet ovat uudet ja tuliterät. Laitan tämän huomion kyllä korvan taakse, kun Itä-Helsingistä työssäoppimispaikkoja suurkeittiöön seuraavan kerran etsimme. Täällä kuten Kustaankartanon vierailullakin sana Palmia nousi usein esiin. Opinnollistamisen myötä voisi olla hyvä tiivistää yhteistyötä Palmian kanssa. Vierailumme lopuksi perehdyimme hieman osaamistodistuspohjaan ja keskustelimme arvioinnista. Kiersimme myös talossa ja saimme nähdä viihtyisiä asiakastiloja. Kaiken kaikkiaan mukava aloitus päivälle. 


Ei kommentteja: