maanantai 5. kesäkuuta 2017

Osaamisen tunnistamista ja hyvää energiaa Haagan toimintakeskuksessa

Haagan toimintakeskuksessa käy kuhina, jokaisessa kerroksessa on väkeä töissä. Vanha talo henkii arvokkuutta ja arvostava suhtautuminen näkyy käytännön työssä vierailijallekin. Nyt toimintakeskuksessa on työtä tekemällä mahdollista saada valtakunnallisen mallin mukainen osaamistodistus, jossa osaaminen tehdään näkyväksi. Tämän tarinan päähenkilö on Mirja Nikiforow, joka työllistyi osaamisen tunnistamisen avulla. Haastattelupäivänä toukokuun lopussa ilma ulkona on synkkä, kylmä ja sateinen, mutta toimintakeskuksessa henkii lämpö, vierailijallekin ojennetaan heti tullessa kuppi kuumaan kahvia.


Opinnollistaminen eli osaamisen tunnistaminen ja dokumentointi alkoi Niemikotisäätiön Haagan toimintakeskuksessa melkeinpä sattumalta. Työvalmentajana ja ohjaajana työskentelevänä Tarja Alvesalo osallistui erääseen seminaariin Vantaalla syksyllä 2015, jossa Keskuspuiston ammattiopiston lehtori Marjut Nyström puheenvuorossaan kertoi osaamisen tunnistamisesta työpaikoilla. Tarjan mielenkiinto heräsi asiaan ja hän googlaili myöhemmin aihetta löytäen myös Marjutin opinnollistamisen blogin. http://opinnollistaminen.blogspot.fi/
Tarja innostui asiasta ja otti yhteyttä Marjutiin ja pian sovittiinkin ensimmäinen tapaaminen opinnollistamisen käynnistämiseksi. Opinnollistaminen alkoi Tarjan työvalmentajan erikoisammattitutkinto-opintojen opinnäytetyönä, mutta siitä on tarkoitus tehdä osa pysyvää toimintaa Haagan toimintakeskuksessa ja Niemikotisäätiössä.

Työhön ryhdyttiin tekemällä ensin oppimisympäristön tunnistaminen yhdessä oppilaitoksen kanssa. Keskuspuiston ammattiopistosta olivat mukana lehtorit Marjut Nyström ja Heidi Forss. Yhdessä kartoitettiin ja kirjattiin toimintakeskuksen toimintaympäristö, työtehtävät, työtavat sekä käytössä olevat koneet ja laitteet. Sen jälkeen avattiin ammattitaitovaatimukset konkreettisiksi työtehtäviksi. Toimitilahuoltajien perustutkinnosta toimintakeskuksessa voi suorittaa kokonaisuudessaan seuraavia tutkinnonosia: ylläpitosiivous, perussiivous, asiakkaan avustaminen ja ateria- ja kahvilapalvelut. Tarja Alvesalon aloitteesta Niemikotisäätiö liittyi myös Valo Valmennus-verkostoon, jonka avulla saatiin Raision Rasekosta kaksi opettajaa arvioimaan Mirja Nikiforowin näyttöjä. 

Mirja Nikiforow työskentelee Haagan toimintakeskuksessa avustavana ohjaajana. Hän tuli taloon työttömyysjakson jälkeen aluksi työkokeiluun TYP:n (Työvoiman palvelukeskuksen)  asiakkaana kesäkuun alussa 2015.  Työt jatkuivat palkkatuetussa työsuhteessa tammikuun 2017 loppuun saakka, mistä alkaen Mirja palkattiin määräaikaiseen työsuhteeseen ja jatkoa on näillä näkymin ainakin vuoden loppuun. Mirjalla on nyt osaamistodistus taskussa ja tulevaisuus näyttää hyvältä. Tunnistettu ja tunnustettu osaaminen on tuonut rutkasti itseluottamusta ja Mirja onkin perustanut kotisiivoustiimin Niemikotisäätiölle. Tiimi tulee tekemään perussiivouksia Niemikotisäätiölle ja kotisiivouksia ja mm. ikkunanpesuja avoimilla markkinoilla. Ensimmäisen testiasiakkaan koti onkin jo siivottu hinnoittelun helpottamiseksi. Kysyntää tuntuu olevan mainostamattakin.


Kotisiivouspalvelun ideana on ottaa toimintakeskuksen asiakkaat mukaan töihin. Monet ovat ammattilaisia, työkokemusta löytyy jopa yrittäjänä toimimisesta, mutta muodollinen koulutus puuttuu. Opinnollistamisen avulla osaaminen saadaan näkyväksi. Tarkoitus on luoda asiakkaille polku avoimille työmarkkinoille. Asiakkaat tulevat TYP:stä kuntouttavaan työtoimintaan tai työkokeilusuhteeseen. Opinnollistamisen kautta he voivat saada kotityö- ja puhdistuspalveluiden tutkinnonosista osaamistodistuksen ja sen avulla määräaikaisen palkkatuetun työsuhteen jonka jälkeen tavoitteena on työllistyä avoimille työmarkkinoille. Tämä on merkittävä askel Niemikotisäätiön palvelutuotteiden kehittämistyössä, Tarja kertoo.


Mirja Nikiforow ja Tarja Alvesalo

Miten opinnollistaminen on vaikuttanut työpaikan toimintaan?

Tarja kertoo, että sillä on ollut valtavan iso merkitys ja se on lisännyt toiminnan laatua. Tutkinnonosien avaamisen myötä toimitilahuollon toiminta tuotiin nykyaikaan ja siitä tuli ammattimaista. Päivitettiin ammattisanastoa, työmenetelmiä, -välineitä ja puhdistusaineita. Työn arvostus nousi, otettiin käyttöön työasut ja nyt ollaan ammattilaisia. Työntekijät itsekin arvostavat enemmän omaa tekemistään. Opinnollistamisesta halutaan tehdä Niemikotisäätiölle palvelutuote, jolle halutaan näkyvyyttä.

Haasteena oli aluksi se, että työtä ei ollut resurssoitu, opinnollistamista opeteltiin yhdessä työtä tehden, kun kaikki oli uutta. Panostus kannatti, sillä Tarja valittiin Niemikotisäätiön 2016 vuoden kuntouttajaksi. Valinta tapahtuu siten, että työkaverit äänestivät joukostaan vuoden kuntouttajan.

Miten opinnollistaminen on sujunut työtekijän näkökulmasta?

Mirja Nikiforow kertoo, että hänellä on ollut hyvää tuuria, että on päässyt töihin. Tähän Tarja toteaa, että se on ollut ihan Mirjan omaa ansiota. Mirjakin on huomannut, että siivoustyön arvostus talossa on noussut. Aikaisemmin siivousta ei juuri arvostettu ja toiminta oli vanhanaikaista. Mirjan ansiosta työtapoja alettiin kehittää ja hän opastaa muitakin työntekijöitä toimimaan oikein. Nyt muutkin jo omalla toiminnallaan pitävät paikkoja paremmin siistinä. Mirjan itseluottamus on noussut ja oman osaamisen näkyväksi tekemisen lisäksi Mirja on loistava työpaikkaohjaaja.

Oppilaitosyhteistyö

Miten yhteistyö oppilaitoksen kanssa on sujunut? Ilman oppilaitosyhteistyötä ei olisi ollut mahdollista tehdä opinnollistamista, yhteistyö on välttämätöntä, Tarja kertoo. Oppimisympäristön tunnistaminen ja tutkinnon osien avaaminen tehtiin yhdessä opettajien kanssa. Tarja on kiitollinen siitä, että hän on aina voinut soittaa ja laittaa viestiä opettajille. Hän on saanut vastauksia kysymyksiin eikä hänen ole tarvinnut jäädä asian kanssa yksin. Lisäksi on ollut opiskelijayhteistyötä, kun Keskuspuiston ammattiopistosta on tullut opiskelijoita työssäoppimimaan. Mirja on toiminut ohjaajana, se on ollut välillä raskastakin, kun opiskelijan ohjaaminen vie aikaa. Pääosin kaikki on sujunut kuitenkin hyvin. Yhteistyö jatkuu edelleen, tästä on hyvä jatkaa. Opettajan näkökulmasta hienointa on, että on voinut omalla toiminnallaan auttaa ihmisiä eteenpäin, oli se sitten työtä, opiskelua tai muuta kehittymistä.

Mirja (oik.) esittelee Marjutille Kotisiivouspalvelun esitettä.


Marjut Nyström
31.5.2017


tiistai 30. toukokuuta 2017

Mitä hyötyä on osaamisen tunnistamisesta?

Ammatillinen opettaja Sinikka Luomala Keskuspuiston ammattiopistosta kertoo, mitä hyötyä opinnollistamisesta on oppilaitoksen näkökulmasta.

Työnjohtaja Piiu Merivirta von Hellens Pakilan työkeskuksesta kertoo osaamisen tunnistamisen eduista työpajan näkökulmasta.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Kertyneen osaamisen dokumentointi

Opinnollistaminen terminä on joutamassa romukoppaan, ainakin meillä oppilaitospuolella. OPH:n uusi termi opinnollistamiselle on "erilaisissa oppimisympäristöissä kertyneen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen". OKM:n Elise Virnes suositti käyttämään muotoa "kertyneen osaamisen dokumentointi". Osaamistodistukseen hänellä oli hyvä pointti, mitenköhän työnantajat tulkitsevat osaamistodistusta, etteivät nopealla vilkaisulla sekoita sitä tutkintotodistukseen? Kysyttäessä osaamistodistuksesta hän sanoi, että osaamistodistus-sanan voisi korvata esim. kertyneen osaamisen dokumentilla.

Osaamistodistuksen lisäksi vaaditaan näyttö, jos henkilö siirtyy opiskelijaksi osaamistodistuksen kanssa. Tästäkin ollaan oltu montaa mieltä, mutta joka tapauksessa opinnot etenevät joustavasti, kun henkilö tulee oppilaitokseen mukanaan jo tunnistettua ja dokumentoitua osaamista.

Terveisiä Valtakunnallisilta työpajapäiviltä Lappeenrannasta!

Terkuin Marjut

28.4.2016

perjantai 6. marraskuuta 2015

"Opinnollistaminen on yhteistyötä"

Hieno otsikko ei ole oma lauseeni, vaan se on lainaus Siltavalmennuksen koordinaattorilta Maija Schellhammer-Tuomiselta. Kävin pitkästä aikaa Pakilan työkeskuksessa ja oli todella ilo kuulla, että opinnollistaminen etenee ja siitä on tullut vakiintunut toimintatapa. Osaamistodistuksia tehdään ja moni asiakas on löytänyt jatkopolun, töitä tai opiskelupaikan. 

Jatkossa Pakilassa otetaan myös lisää maalaamon ja puupajan työtehtäviä mukaan opinnollistettavaksi ja sieltä löytyykin mm. pintakäsittelyn,  puusepän ja sisustajan tutkinnoista tutkinnon osia. Jo opinnollistettuja työtehtäviä tarkistetaan kokin ja kodinhuoltajan perustutkinnoista sekä jatketaan työtehtävien avaamista uusien tutkinnon osien osalta. Verhoilijan ja sisustajan tutkinnon osia löytyy myös ja niitä onkin jo opinnollistettu. Opinnollistettuja tutkinnon osia on tärkeää päivittää ja käydä keskustelua arvioinnista. 

Oppilaitosyhteistyön työpaikkojen ja työpajojen välillä täytyy olla jatkuvaa, jotta osaamistodistuksen luotettavuus säilyy. Ammatillisen koulutuksen tutkinnon uudistuksen (1.8.2015) myötä osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen nousee yhä tärkeämpään rooliin. Osaamisen tunnistaminen (opinnollistamisen kautta) tapahtuu työpaikoilla ja osaamisen tunnustamisen tapahtuu oppilaitoksessa tai tutkintotoimikunnassa. 

Oppilaitoksen näkökulmasta on hienoa, kun on työpaikkoja, joilla on tehty opinnollistamista ja meillä on mahdollisuus saada opiskelijoita näihin paikkoihin työssäoppimaan. Näin opettajalla on täsmälliset tiedot siitä, mitä tutkinnon osia työpaikalla voidaan suorittaa. Kun yhteistyö työpaikkojen ja oppilaitoksen välillä on jatkuvaa, on yhteydenpito helppoa ja luontevaa opettajien ja työpaikkaohjaajien kesken.

Aurinkoista syksyä kaikille (talvi on peruttu)!

Terkuin Marjut

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Haagan toimintatalo, Niemikotisäätiö

Opinnollistamisen syksy on ollut kiireinen, vaikkei se täällä blogissa näy. Nyt innostuin tarttumaan kynään (eli näppikseen), koska tänään kuulin, että blogini oli innoittanut työpaikkaa opinnollistamaan. Aivan mainiota!

Kävin siis Niemikotisäätiön Haagan toimintatalossa, jossa käynnistelimme opinnollistamista. Talosta löytyykin monipuolisesti työtehtäviä opinnollistettavaksi. Aloitamme siivous- ja keittiötöiden työtehtävien avaamisesta sekä oppimisympäristöjen kartoittamisesta ja tunnistamisesta.

Alustavasti oli jo mietitty laitoshuoltajan tutkinnon osia opinnollistettaviksi, mutta myös kotityö- ja puhdistuspalveluiden tutkinnon osia työpisteeltä löytyy esim. ylläpitosiivous ja perussiivous. Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinnon työtehtäviä löytyy myös (kahvilapalvelut, majoitus- ja ravitsemisalan tehtävissä toimiminen) alakerran keittiöstä ja kahvilasta.

Haagan toimintatalo syysväreissä (www.niemikoti.fi)

Opinnollistamisen mietintähetki asiakastyöntekijä Mirja Nikiforowin  ja ohjaaja Tarja Alvesalon kesken.